Mehiläishoitajan antoisa harrastus

Mehiläispesät seisovat yllättävän huomaamattomina Vesunnan kartanon pihapiirin sivussa, puiden ja korkeaksi kasvaneen heinän keskellä, Hämeenlinnan likellä. Lähempää huomaa pesän edessä lentelevän mehiläisiä, mutta kaikki on yllättävän rauhallista. Hiljaista. Vasta tarkemmalla tarkastelulla huomaa, että joukko mehiläisiä löyhyttää siipiään aivan pesän suuaukon edessä.

Ei uskoisi, että kahdessa pesässä asustaa yhteensä 20 000 mehiläistä. Kesän kuumuus on läkähdyttänyt pörriäisetkin.

- Tällä helteellä melkein kaikki mehiläisten energia menee pesän viilentämiseen, kertoo Reino Ketola, kokenut mehiläishoitaja.

Hänen ”oppipoikansa”, Eini Mäntylä, elää jännittäviä hetkiä, sillä toukokuussa aloitetussa mehiläisharrastuksessa kaikki on vielä uutta. Eini innostui aviomiehen ideasta heti, mutta kypsytteli silti ajatusta mielessään melkein vuoden verran, luki ja hankki tietoa mehiläisistä.

”Sain mehiläiset äitienpäivälahjaksi. Jos jotain muuttaisin, olisin aloittanut jo aiemmin keväällä, huhtikuussa”, hän sanoo. Aloittamisesta kestää nimittäin jonkin aikaa, ennen kuin pesä täyttyy mehiläisistä. Pesät ovat Reinon entisiä.

Korona perui Einin mehiläiskurssin, mutta sellaista hän suosittaa kaikille asiasta kiinnostuneille. Kurssit käynnistyvät yleensä keväisin. Hän itse opiskeli omatoimisesti ja saa käytännössä jatkuvaa opetusta ja ohjausta oppi-isältään Reinolta. Tällä on ollut aiemmin mehiläisiä kymmenen vuoden ajan. 15 pesästä tuli tuolloin reilusti hunajaa tuotantoon.

Eini kannustaakin kaikkia mehiläistenhoidosta kiinnostuneita miettimään, löytyisikö jostain innostunut opettaja kulkemaan alussa rinnalla. Häntä itseään perinteikäs oppipoika−mestari -tyylinen opetusmenetelmä puhuttelee.

Hellää huolenpitoa

”Nyt varovasti, hellää harjausta”, Reino opastaa Einiä poistamaan mehiläiset kennon päältä, jotta kertynyt hunaja saadaan kerättyä talteen. Hän katsoo puolen askeleen päästä, miten Eini lakaisee mehiläisiä varoen sivuun, ja näyttää tarvittaessa mallia.

On kiehtovaa katsella, miten mehiläispesän päältä nostetaan katto, ja miten hunajaa on alkanut kertyä kennoston päälle. Koska mehiläiset ovat valloittaneet vasta pesän yläosan, on tarpeen ohjailla niitä siirtymään pesän alaosiin. Siksi kennojen paikkoja vaihdellaan.

Kaikissa kakkuväleissä on väkeä ja hunajaa on kertynyt jo paljon. Valmiin hunajan tunnistaa siitä, että kennot on peitetty vahalla.

Pesän järjesteleminen on tärkeää, jotta parveilu estetään. Parveilussa kuningatar lähtee pesästä mehiläisjoukon kanssa ja jättää tilaa uudelle kuningattarelle. Mehiläistenhoitaja ei halua, että puolet porukasta häipyy, ja siksi on syytä tarkistaa usein, millaisia munia on tullut. Uusi kuningatar syntyy, mikäli pesä alkaa käymään ahtaaksi.

Nyt toista pesää hallinnoi Fredrika ja toista Melutha. Melutha on nimetty Vesunnan kartanon ensimmäinen naisasukkaan mukaan.

”Ihan varovasti vaan, kevyesti ettei tönäistä niin kukaan ei kuole”, Reino puhelee. Yhdessä he kaapivat hunajaa lautaselle.

Nyt kerättävä hunaja on vain maistiainen. Syksyn tullen kaikki hunaja kerätään pois ja tilalle syötetään sokeria. Sen turvin mehiläiset talvehtivat.

Yhdestä pesästä voi tulla kesässä yli 40 kg hunajaa. Tämä kesä on Einille tosin vielä harjoituskesä, ja määrä jää ehkä pienemmäksi. Silti hän on miettinyt jo etiketit valmiiksi. Kaiken varalta.

Reinon mukaan kaksi pesää on minimi ja hyvä olla olemassa. Näin on varaosia, ja pesiä voi vertailla keskenään. Kuningattarissa on myös eroja. Fredrikan pesässä on paljon enemmän kuhinaa.

Ihmeellisen viisaat mehiläiset

Einiä ja Reinoa viehättää mehiläisten viisaus. Pesän järjestys on ihmeellistä.

Vartijamehiläiset ovat passissa pesän suulla. Mikäli ne haistavat toisen pesän tulokkaan, se tapetaan säälittä. Kuningattaren haju kertoo, kuka kuuluu mihinkin pesään.

Kuhnurit ovat niitä, jotka parittelevat kuningattaren kanssa. Parittelu on melkoinen reissu, sillä se tapahtuu kilometrin korkeudessa. Mikäli parittelu onnistuu, kuhnurit kuolevat, mikäli ei, niillä ei ole muuta tehtävää kuin syödä hunajaa. Kuhnureita syntyy hedelmöittymättömistä munista.

”Pesän viihdytysjoukot”, Reino luonnehtii.

Työläiset ovat pienikokoisempia. Niiden tehtävä on kerätä mettä ja tuoda se pesään. Niilläkin on keskenään marssijärjestys, eivätkä kaikki saa heti lentää, vaan vaaditaan ”lentolupakirja”. Ne näyttävät toisilleen reitin herkulliselle kukalle. Lentomatka saattaa olla jopa neljä kilometriä.

Mehiläisten kanssa ei voi ajatella mitään muuta

Mettä prosessoidaan pitkään mehiläiseltä toiselta tavalla, mikä tekee medestä lopulta hunajaa. Ikivanhaa herkkua on löydetty jo Egyptin aikaisista haudoista, joissa se on säilynyt täysin hyvänä.

Eini rakastaa mehiläisten kanssa sitä, ettei niiden kanssa touhutessa pysty ajattelemaan mitään muuta. Hän on silmin nähden innostunut uudesta harrastuksestaan.

”Tämä on helpompaa kuin odotin. Luulin esimerkiksi, että toukkien tutkiminen olisi vaikeampaa."

Vaikka Eini on pörriäiskammoinen, on valkoinen suojapuku kuin näkymättömyysviitta, jonka suojissa hän ei pelkää lainkaan. Se on hyvä, sillä tarkkanenäiset mehiläiset haistavat pelon. Meillä katsojilla ei ole suojapukua, joten joudumme pysyttelemään kauempana.

Reinon ja Einin yhteistyötä mehiläisten kanssa voisi seurata vaikka koko päivän. Vihreä lehtipeite värjää metsän kullankimaltavaksi ja auringon läikittämäksi satumaaksi, josta kuuluu mehiläisten vaimea surina.

Kun lopulta saamme maistaa hunajaa, se on fantastista. Makeaa muttei liian, ja maussa on hienoja sävyjä, joissa voi kuvitella vivahteita entisen kartanon pihapiiriä reunustavista lehmuksista.

Kuvat ja teksti: Viivi Handolin