Yhteistyössä Suomen Pelastusalan keskusjärjestö SPEK ja Omakotiliitto
Ikääntyneen paloturvallisuus on yhteinen juttu
Ikääntyvän toimintakyvyn heikkeneminen voi yllättää kaikki. Läheisten tärkeä tehtävä on yhdessä ikääntyneen kanssa miettiä, miten kotona voisi asua niin kauan kuin halua on. Ann-Christine Teir huolehtii ikääntyneestä isästään, Bergmanin pariskunta asuu vielä omakotitalossa rauhallisin mielin.
Kun Ann-Christine Teir astui isänsä asuntoon hiljattain, hän löysi palovaroittimen lattialta. 96-vuotias isä oli hermostunut pattereiden loppumisesta varoittavaan palohälyttimeen ja lyönyt sen harjalla alas.
Se ei sinällään yllättänyt tytärtä, sillä isä on ”valtavan jääräpäinen”. Kokemusta Ann-Christinelle on ehtinyt jo kertyä, sillä hän on ollut hälytysvalmiudessa vanhempiensa suhteen jo vuodesta 2004. Tuolloin äidillä alkoi dementia, ja kotia oli muokattava paloturvallisemmaksi.
”Äiti saattoi keksiä yllättäen kaikenlaista. Hänellä tuli ruoanlaitto niin selkäytimestä, että vaikkei mieli enää ollut ohjaamassa, hän toimi kehomuistista: laittoi jauhelihapaketin pannulle ja unohti sen sitten.”
Paloturvallisuus on mahdollista
Vaihe, jolloin lapsesta tulee vanhempansa huolehtija, on erityinen ja uusi kaikille. Se saattaa tulla täysin yllättäen, vaikka lonkan murtumisen myötä. Tai sitten se hiipii elämään hyvin pienin askelin.
Ann-Christinen isän kotiin turvallisemmat ratkaisut ovat hiipineet samaa tahtia kuin vanhuus on edennyt. Ensin vaihdettiin oikeat kynttilät led-kynttilöihin, seuraavaksi kodinkoneet: itsestään sammuvassa kahvinkeittimessä on särkymätön teräksinen kannu. Turvahella sammuttaa itse itsensä, jos liedellä ei ole mitään, samoin silitysrauta. Leivänpaahtimesta luovuttiin ajan kanssa.
He ovat opetelleet yhdessä poistumista vaaratilanteessa. Miten pääsee ulos hädissään, ja miten muistaa avata ulko-oven pelastushenkilöstölle? Ovesta poistettiin turvaketju, jottei ovea saa vahingossa lukkoon.
”Käytävältä poistimme ovet, jotka voivat estää ulko-ovelle pääsyn. Sisäoven eteen vaihdoimme pitkän kynnysmaton, joka pysyy kunnolla paikallaan lipaston alla. Kaikkialla on myös liiketunnistimella varustetut lamput, ettei koskaan tarvitse liikkua pimeässä.”
Ann-Christinesta on tärkeää, että kaikista muutoksista keskustellaan aina ensin isän kanssa. ”Jokaisen pitää saada itse päättää, miten elää omassa kodissaan. Me lähipiirinä yritämme sitten pyöriä siinä ympärillä, perustella ja puhua ympäri.”
Kun isä kävi vielä kesämökillä, tytär tilasi sinne palotarkastajan. Yhdessä käytiin läpi esimerkiksi poistuminen toisesta kerroksesta. ”Se oli hirveän hyvä, isä kuunteli ja uskoi asiantuntijaa paremmin.”
Elämän on tärkeää olla hyvää
Hämeenlinnalaisen omakotitalon suojaisella pihalla eletään aktiivista arkea. 79-vuotias Pasi Bergman tykkää lämmittää puusaunaa pari kertaa viikossa ja kunnostaa taloa.
He ovat tyytyväisiä taloonsa, joka tuntuu turvalliselta, myös paloturvallisuuden näkökulmasta. Mielenrauhaa tuo hälytysjärjestelmä. Mikäli jotain sattuu, hälytyslaitteista menee tieto lähellä sijaitsevaan vartiointiyhtiöön.
”Saamme olla rauhassa sisällä. Laitteita ohjataan auton avaimen näköisellä laitteella. On helppoa, ei tarvitse muistaa koodeja.”
”Talo on hyvin suunniteltu, kun uloskäyntejä on kolme. Keskellä on tila, josta pääsee moneen suuntaan ja voi valita tilanteeseen sopivimman uloskäynnin.”
Ympäri taloa on runsaasti palovaroittimia, jauhesammuttimia ja sammutuspeitteitä. Ne ovat halpa hinta turvallisuudesta, Pasi toteaa. Yövalot ja valaistut kytkimet helpottavat pimeässä kulkua.
Muuten paloturvallisuus tai siihen liittyvät kodin muutokset eivät ole olleet vielä mielessä, vaikka hän entisenä vapaapalokuntalaisena tunteekin aihetta.
”Arkielämässä kun on hyvä olla, ei tule kaikkea mietittyä. On helpompi olla, kun koettaa olla huolellinen ja toimii niin kuin ennenkin.”
Kodinkoneita ei ole vielä vaihdettu paloturvallisempiin, eivätkä he ole niihin vielä perehtyneet. ”Huolehdimme, että koneet ovat hyvässä kunnossa. Kuulostaa kyllä hyvältä, mitä kaikkea on olemassa. Ovat varmasti tarpeen, jos muisti alkaa temppuilemaan.”
Tunnelmaa kotiin tuovat elävät kynttilät. Silloin huolehditaan, että kynttilä on oikeanlaisella alustalla ja pysyy pystyssä.
Tulipalon sattuessa on mietitty ulospääsyä. ”Jos viisi minuuttia miettii palohälyttimen soidessa, on jo liian myöhäistä”, Pasi tuumaa. ”Siinä pitäisi olla älli tallella, että kumman tekee, ryhtyykö alkusammuttamaan vai lähteekö ulko-ovea kohti.
Öisin vaihdetaan lamppuja
Ann-Christine soittelee isänsä kanssa aamuin illoin. Mikäli isä vaikuttaa levottomalta, hän tarkistaa puhelimen paikannussovelluksesta, missä tämä kulkee. Tarvittaessa hän pääsee isän luo vartissa.
Ennen koronaa he tapasivat noin 2−3 kertaa viikossa. Nyt kun isä liikkuu ihmisten ilmoilla, on riskiryhmään kuuluva tytär joutunut käyttämään luovuutta. Hän parkkeeraakin autonsa usein keskellä yötä isän asunnon eteen, samalla kun käy kaupassa. Voimakkaat säryt pitävät häntä hereillä öisin.
”Yöt ovat hyvää aikaa huolehtia asioista, kun isä nukkuu eikä vahtaa vieressä. Vaihdan palaneita lamppuja ja täytän pakastinta.”
Isä ei halua hälytysjärjestelmää kotiin, sillä hän kokee sellaisen kyttäämisenä.
”Isän asenne on, että hän on sodan käynyt itsenäinen ihminen ja pärjää itse. Sitä ajatusmaailmaa ei muuta mikään.”
Vaikka Ann-Christine on invalidisoitunut 20 vuotta sitten, hänelle isästä huolehtiminen on osa arkea.
Aina lapset eivät asu niin lähellä, että arjessa olisi mahdollista auttaa yhtä paljon. Bergmanien pojat asuvat kaukana, Porissa ja Ranskassa. Vanhemmilla ei ”Turun nurkilta Hämeenlinnaan muuttaneina” ole lähellään turvaverkkoa. Poikiin pidetään tiiviisti yhteyttä puhelimitse.
”Olemme ajatelleet, että ollaan omakotitalossa niin kauan kuin pystytään. Jos lapset tarpeeksi painavasti sanovat, että meidän on aika muuttaa pois, kuuntelemme heitä”, Pasi toteaa. ”Toivomme vain, että palaute tulee riittävän selkeästi, jos ei itse enää ymmärrä.
Tihentyvä tukiverkko avuksi
Ann-Christinella on hyviä neuvoja muille, jotka huolehtivat vanhemmistaan.
”Koti on melko helposti muutettavissa turvalliseksi. Tärkeintä on, että ikääntynyt saa itse päättää tehtävistä toimista ja että hän saa apua silloin kun itse haluaa.”
Huolehtijan puolestaan on tärkeää huolehtia turvaverkosta. Että löytyy tuuraaja, jos ei itse pääse paikalle. Ja että voi rentoutua silloin, kun ei tarvitse huolehtia. Ann-Christinen isä ei halua vieraita kotiinsa, joten kodinhoito ei voi auttaa, mutta toisille se voi olla oikea ratkaisu.
Hätätapauksessa apuun tulee isän lähellä asuva Ann-Christinen tytär.
On myös tärkeää muistaa antaa ikääntyneen tehdä itse. Lakanoiden vaihto, siivous, salaatin teko ja pyykkihuolto ovat kaikki erinomaista jumppaa ja pitävät toimintakyvyn hyvänä.
”Hiljalleen olemme liukuneet siihen, että autetaan asioissa. Jos on joku hankala juttu, tehdään yhdessä”, Ann-Christine toteaa.
Ja yöllä, silloin kiinnitetään kattoon uusi palohälytin rikkoutuneen tilalle.
