Jätevesineuvonnasta usein kysytyt kysymykset

Vesiosuuskunnat

Olemme jo tehneet perustason puhdistusvaatimusten mukaisen jätevesiremontin, mutta nyt kiinteistöämme ollaan liittämässä vesiosuuskuntaan. Täytyykö meidän liittyä?

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö on vesihuoltolain mukaan liitettävä laitoksen jätevesiviemäriin. Taajaman ulkopuolella sijaitsevaa kiinteistöä ei kuitenkaan tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin, jos kiinteistöllä ei ole vesikäymälää tai jos kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä. Edellytyksenä on lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely on hoidettu haja-asutusalueen jätevesiasetuksen vaatimusten mukaisesti.

Poikkeuksena edellä sanotusta ovat kuitenkin sellaiset toiminta-alueet, jotka on hyväksytty ennen 1.9.2014 ja joilla vesihuoltolaitos on ennen tuota ajankohtaa myös ryhtynyt toimenpiteisiin vesihuollosta huolehtimiseksi. Näillä toiminta-alueilla kiinteistö on liitettävä laitoksen verkostoon myös taajaman ulkopuolella. 

Kiinteistön omistaja voi hakea kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta vapautusta liittämisvelvollisuudesta. Lain mukaan vapautus on myönnettävä, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy. Edellytyksenä on myös, että vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.




Palaa otsikoihin