Loviisassa on lumoa

Loviisan Seudun Omakotiyhdistys toivoo paljon kesän asuntomessuilta: lisää asukkaita merelliseen kaupunkiin ja uusia aktiivisia jäseniä yhdistykseen. Seniorijäseniltä luvataan tukea!


Sinne missä ennen oli joutomaata ja metsää, nousee nyt Kuningattarenrannan asuntomessualue. Alueen syntymistä on seurannut paljasjalkainen loviisalainen Torleif ”Toje” Bergström tien toiselta puolen omasta olohuoneestaan. 

”Myin kuusi vuotta sitten vanhan ison omakotitalon Mariankadulta ihan vanhan Loviisan ytimestä. Muutin rivitaloon, jossa pienellä pihalla on vain alppiruusuja ja nurmikkoa. Puutarhatöitä pääsen tekemään mökillä, joka sekin on Loviisassa.” 

Toje Bergström on Loviisan Seudun Omakotiyhdistyksen sihteeri. Hän toteaa monien luulevan, että omakotiyhdistyksen jäseneksi pääsee vain omistamalla omakotitalon. Monia yhdistyksen jäseniä asuu kuitenkin rivi- tai kerrostaloissa. 

Bergström oli myötävaikuttamassa yhdistyksen syntymiseen runsaat 20 vuotta sitten. Sytykkeenä oli omakotitalkkarin palkkaaminen. Talkkaritoiminta pyöri aikansa. 

”Uskon, että nyt olisi taas kysyntää talkkarille. Ehkä polkaisemme sen uudestaan käyntiin, ja samalla konepankin, josta voisi lainata esimerkiksi peräkärryä ja lehtipuhaltimia”, hän kaavailee.


Yhdistyksen puheenjohtaja Maarit Hämäläinen

Puheenjohtaja Maarit Hämäläinen muutti Loviisaan 20 vuotta sitten etsiessään kivaa asuinpaikkaa. Se löytyi Loviisan Ahvenkoskelta. Kaupunki on laaja, ja elinvoimaisia kyliä on paljon.

”Asun kaksikerroksisessa hirsitalossa meren äärellä. Ihastelen viehättävää näkymää ja mereen laskettavia veneitä isolta terassiltani. Ahvenkoski on suosittu kalastuspaikka.”

Tulevalta asuntomessukesältä Maarit Hämäläinen ja Toje Bergström odottavat paljon. Omakotiliitolla on oma messuständi, jossa jäsenet ja Omakotiliiton edustajat päivystävät. Myös läheisten Porvoon, Pyhtään ja Askolan omakotiyhdistysten jäseniä toivotaan mukaan.

”Tietoisuus yhdistyksen olemassaolosta saisi lisääntyä, sillä moni ei tiedä Omakotiliitosta. Liitto tarjoaa paljon tietoa ja tukea omakotiasumiseen, ja pyrkii vaikuttamaan esimerkiksi asumiskustannuksiin. Markkinointi onnistuu messuilla, sillä viiden viikon aikana odotetaan yli 100000 kävijää. Vain harva heistä on loviisalaisia, mutta tieto omakotiyhdistyksistä leviää heidän kauttaan koko maahan”, Bergström toteaa. 

”Yhdistyksiin tulee aina asuntomessuilla uusia jäseniä, sillä liikkeellä on paljon nuoria perheitä, joille paikallinen tieto on tarpeen.”


Toje Bergström kehuu Loviisan pienuutta, mukavia ravintoloita, luonnonläheisyyttä, hyviä harrastusmahdollisuuksia ja edullisia asuntoja. Messutalot ovat Helsingin hinnoissa, mutta muualta saa hyvän omakotitalon 150000 eurolla. Sillä saa hädin tuskin yksiön Helsingistä.

”Toivotamme kaikki uudet loviisalaiset tervetulleiksi, sillä ilman heitä ei olisi nykyistä vireää kulttuurielämää ja Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaa. Suurin osa aktiivisista toimijoista on uusia loviisalaisia”, Bergström kiittää.

Hämäläinen komppaa, että jos uusilla jäsenillä on hyviä ideoita toimintaan, yhdistykseltä saa tukea. Myös eläkeläisissä on suuri piilevä voima, mikä kannattaisi kanavoida mukaan toimintaan.

”Loviisa yllättää, ja antaa enemmän kuin moni osaa odottaa. Täällä on ihania uimapaikkoja niin meren kuin järvien rannoilla. Moottoritietä pääsee tänne äkkiä, ja Helsinkiin on 90 kilometrin matka.”

Loviisa on aidosti kaksikielinen kaupunki, jossa suomenkielinenkin voi rohkaistua kokeilemaan toisen kotimaisen puhumista. Kotiseuturakkaus elää molemmilla kielillä.

”Olen sielultani loviisalainen äidin puolelta, mutta isän suku on Närpiöstä. Hankkiessani isännän viiriä mökille, mietin pitkään, otanko ruotsinkielisen Pohjanmaan punakeltaisen viirin vaiko ruotsinkielisen Uudenmaan sinivalkokeltaisen viirin. Päädyin jälkimmäiseen”, Bergström myhäilee.


Teksti Reija Ypyä
Kuvat Linda Varoma

Juttu on julkaistu Omakotilehdessä 2/2023


Kuin yksi suuri perhe!

Omakotiliittoon kuuluu 233 paikallisyhdistystä ja yli 70 000 jäsentä (kotitaloutta). Suomessa on yhteensä noin 1,2 miljoonaa pientaloa ja noin 0,5 miljoonaa vapaa-ajan asuntoa. Omakotiyhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen alueen pientalo- ja vapaa-ajan asukkaat ja sen myötä yhdessä vaikuttaa paikallisesti asumisen asioihin. Tervetuloa mukaan!

Lue tästä miksi omakotiyhdistyksen jäsenyys kannattaa!

Jäsenmaksu vaihtelee yhdistyksittäin. Loviisan Seudun Omakotiyhdistyksen jäsenyys maksaa 30 euroa vuodessa (12 kk). Jokaisen yhdistyksen jäsenmaksun suuruus löytyy sen kotisivuilta, jotka löydät täältä.

Jos et tiedä yhdistystäsi, jätä valinta tyhjäksi liittymislomakkeella ja me etsimme sinulle sopivan yhdistyksen osoitteesi perusteella.

Liittyminen käy helposti ja nopeasti klikkaamalla tästä.