Yhdistysten uutiset ja tapahtumat

4.3.2024 7.55

Teuvan Omakotiyhdistyksessä oli taas uudenlaisen toiminnan vuosi

Omakotiyhdistys järjesti viime vuonna monen monta tapahtumaa ja osallistui eri tahojen pitämiin tilaisuuksiin. "On mukava toimia, kun ympärillä on aktiivinen joukko ja se joukko pysyy aktiivisena, kun on toimintaa."

Pappilankangas


Vuoden 2023 alussa teimme päätöksen järjestää yhdistysvierailuja jokaiseen teuvalaiseen kylään ja viedä tietoa asumisesta, Omakotiliitosta ja Teuvan yhdistyksestä.

Päättelimme, että on helpompaa mennä kyliin, kuin koota kyläläisiä tiettyyn tilaan paikkakunnan keskustaan. Otimme yhteyttä kyläyhdistyksiin ja kylätaloihin, jotka kaikki olivat  kiinnostuneita uudesta ideastamme ja toivottivat yhdistyksen tervetulleeksi.

Aikataulutimme tulevat kyläkierrokset kevät- ja syyskausiksi.

Konsepti oli yksinkertainen: aloitettiin kahvitellen, tutustuen ja seurustellen kyläläisten kanssa, jolloin saatiin heti mukavan rento tunnelma illan kulkuun.

Alkukerronnan ja antamamme yhdistysinformaation jälkeen ammattilaiset jatkoivat illan kulkua. Omassa kodissa asuminen mahdollisimman pitkään oli pääteemamme illan aikana.

Paloturvallisuusalan ammattilainen kertoi kodin asumisen riskeistä ja miten pienillä asioilla voi tehdä oman ja läheisten olon turvalliseksi ja välttää virheitä, joista voi syntyä iso vahinko ja jopa hengen menetys.

Vakavista aiheista huolimatta, käytännön esimerkit ja kuulijoiden aktiivinen osallistuminen tekivät illasta viihtyisän ja kertomamme asiakokonaisuudet otettiin todesta.

Toinen ammattilainen, lämpöpumppuasentaja, kertoi erilaisista vaihtoehdoista lämmitysmuodon vaihtamiseksi energiaystävällisempään muotoon. Myös aurinkopaneelien hyödyistä ja asentamisista omakotitaloihin annoimme eräässä kylässä infoa ammattilaisen kertomana.

Ilmaiset arpajaiset kruunasivat parituntisen illan ja kaikki olivat tyytyväisiä, niin yleisö, kuin järjestäjätkin. Tarjosimme samassa tilaisuudessa menestyksellisesti myös yhdistyksemme jäsenyyttä.

Tällä konseptilla kävimme viidessä Teuvan eri kylässä vuoden aikana ja saimme yli 100 kiinnostunutta kuulijaa tilaisuuksiimme.


Paljon muitakin tapahtumia järjestimme
vuoden kuluessa ja osallistuimme eri tahojen pitämiin tilaisuuksiin. Pääpaino oli kuitenkin itsejärjestetyissä tilaisuuksissa.

Keväällä pidimme kolmannet kotipihakirppikset koko kunnan alueella ja saimme yli 50 pihaa ”siivoamaan” omaa markkiaan ylimääräisistä tavaroista ja laittamaan ne kiertoon.

Kesällä järjestimme puistossa sunnuntaikahvilan ja myös siellä olivat paikalla ammatilaiset kertomassa ja vastailemassa kysymyksiin, koskien talon hoitoa, ylläpitoa ja asumisen turvallisuutta.

Syksyllä meillä oli toinen ”100:n tavaran huutokauppa” kunnan puistossa ison kaarikatoksen alla ja saimme satapäisen yleisön huutamaan tavarat itselleen kahdessa tunnissa ja nauttimaan grillimakkaroista ja kahviomme tarjonnasta.

Syksyllä ohjelmassa oli teatterimatka, johon keräsimme bussillisen kyläläisiä.

Paikallisen nuorisoseuran järjestämiin joulumyyjäisiin osallistuimme itsetekemillä leivonnaisilla ja arpajaisilla, yhteistyössä toisen yhdistyksen kanssa.

Vuoden päätteeksi kirkossa järjestämässämme joulukonsertissa oli kiitettävästi yleisöä ja jatkamme perinnettä myös kuluvana vuonna.

Toivotamme kaikelle yhdistysväelle ympäri Suomen iloista vuotta 2024 vapaaehtoisen yhdistystoiminnan parissa! On mukava toimia, kun ympärillä on aktiivinen joukko ja se joukko pysyy aktiivisena, kun on toimintaa.


Teuvan Omakotiyhdistys ry.

www.omakotiliitto.fi/teuva


Palaa otsikoihin