Yhdistysten uutiset ja tapahtumat

3.3.2019 10.38

Sastamalan Omakotiyhdistys täytti 20 vuotta

Juhlaa vietettiin 16.11.2018 Ravintola Patruunassa

Sastamalan Omakotiyhdistys ry vietti 20-vuotisjuhliaan 16.11.2018 Ravintola Patruunassa. 

Juhlimassa oli paljon jäseniämme sekä kutsuvieraina Omakotiliiton liittohallituksen puheenjohtaja Ari Rehnfors puolisoineen ja Satakunnan piirijärjestön muiden jäsenyhdistysten edustajia. Juhlassamme kuultiin Ari Rehnforsin juhlapuhe, musiikki- ja lauluesityksiä, yhdistyksen historiikki, sketsejä ja kutsuvieraiden tervehdykset.

Sastamala

Yhdistyksemme on perustettu 12.11.1998. Tuolloin yhdistyksen nimeksi päätettiin Vammalan Seudun Omakotiyhdistys ry. Yhdistys on ollut perustamisestaan lähtien Suomen Omakotiliiton ja Satakunnan piirijärjestön jäsenyhdistys. Yhdistys päätti vuonna 2017 toteuttaa sääntömuutoksen, jolla yhdistyksen nimi muutettiin Sastamalan Omakotiyhdistys ry:ksi.

Omakotiyhdistyksemme pyrkii tällä hetkellä ponnekkaasti monipuolistamaan toimintaansa siten, että toimintaa olisi kattavammin kaikille jäsenillemme. Tällä hetkellä esimerkiksi erilaiset hyvinvointi-iltapäivät ovat olleet hyvin suosittuja tapahtumia. Uutena toimintana kierrämme toreilla ja tapahtumissa esittelemässä toimintaamme ja samalla pyrimme saamaan uusia jäseniä yhdistykseemme. Tavoitteenamme on ylittää lähiaikoina 500 jäsenen raja.

Teksti: Rauno Hepokorpi, kuva: Matti Luukkanen.


Palaa otsikoihin