Yhdistysten uutiset ja tapahtumat

25.10.2022 13.17

Rekola-Asolan Omakotiyhdistys juhlisti 70-vuotispäiväänsä ulkotapahtumalla. ”Riemua vauvasta vaariin”-tapahtuma järjestettiin Rekolan urheilupuistolla 11.9.

Rekola-Asolan Omakotiyhdistys ry täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tätä juhlistaaksemme päätimme tällä kertaa perinteisten juhlien sijasta järjestää koko perheen ulkoilutapahtuman. Järjestelyt tähän aloitettiin jo kesän alkupuolella ja iloksemme mukaan järjestämiseen liittyi usea alueemme toimija.


Rekola-Asolan Omakotiyhdistys ry täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tätä juhlistaaksemme päätimme tällä kertaa perinteisten juhlien sijasta järjestää koko perheen ulkoilutapahtuman. Järjestelyt tähän aloitettiin jo kesän alkupuolella ja iloksemme mukaan järjestämiseen liittyi usea alueemme toimija. Mainoksia aloimme laittamaan ympäri kyliä jo heinäkuussa, isommat sitten viikkoa ennen tapahtumaa. Suunnittelukokous pidettiin reilu viikko ennen H-hetkeä, piti varmistaa, kuka hoitaa mitäkin ja mihin kohtaan urheilupuistoa sijoitetaan mitäkin, jotta sunnuntaiaamuna pääsisimme vikkelään alkuun. Allekirjoittaja hikoili koko kesän kylmää hikeä, että sataako sinä päivänä.

Sunnuntai vihdoin koitti, eikä sää olisi voinut suosia enempää. Aurinko helotti koko tapahtuman ajan ja tuulikin oli vain hellä henkäys. No, olisi voinut olla puhaltamatta silloin, kun yritin tarkkuusheitto-pisteellä heittää sulkapalloa ämpäriin, tuulihan sen vei. En ollut ainut kokeilija seurakunnan pisteellä, missä Mipan ja Iisakin neuvoessa sai kokeilla tuota tarkkuusheittoa sekä sykettä nostattavaa hernepussi-TikTok yhdistelmäpeliä. Mölkky myös kiinnosti monia.

Heti viereisellä pisteellä pisteellä Oona, Aino ja Peppi, yhdistyksen jäsenten jälkikasvua, tekivät lapsille kasvomaalauksia (no hyvä on, minäkin sain kun pyysin). Tytöillä olikin jono koko tapahtuman ajan. Kiitos kun jaksoitte!


Eteenpäin, Merja Koivukylän päiväkodista piti moporataa perheen pienimmille, siellä olikin vilskettä ja vipinää, jokunen innostunut mopoilija ei olisi mielellään luopunut ajokistaan ollenkaan.


Moporadan vieressä sai kokeilla hulavannetta tai tarkistaa osumatarkkuuttaan renkaanheitolla.


Seuraavana olikin 4 rataa, joilla pääsi kilpailemaan pussijuoksua. Yllätyin, miten lapset tajusivat heti idean, vaikka pussijuoksuun harvemmin enää törmää missään. Ja joutuipa siellä jokunen äitikin mukaan lasten haastettua vanhempansa.


Isien hommaa olikin sitten keskemmällä kenttää, mihin oli laitettu kaksi pitkää letkua, jotka toimivat köydenvetona. Lapset olivat innostuneita tuohon köydenvetoon ja jokunen isä oli helisemässä, kun aloitettuaan köydenvedon vastaan kolme lastaan, siellä köydessä roikkui yhtäkkiä 8 lasta. Isän häviö, hän tuumasikin, että mikseivät muut isät tulleet häntä auttamaan, eihän isät voi hävitä. Eipä silti, raskas tappio seurasi meitäkin, kun rakas yhdistyksemme puheenjohtaja meni haastamaan köydenvetoon yhdistyksen hallituksen jäsenet vastaan VPK! Sillä lailla! Tosi reilua, meidän keski-ikä noin 150 vuotta ja vapaapalokuntalaisilla nippanappa 20 vuotta. Rökäletappio, mutta hauskaa oli.


Rekolan Martat olivat tehneet valtavan urakan, mutta sen ansiosta ei kukaan jäänyt ilman kahvia tai pullaa tai mehua. Kahvipisteellä kävikin pörinä, osittain toki senkin takia, että pulla olisi maistunut ampiaisillekin. Ketään ei kuitenkaan pistetty, joten ampiaisetkin olivat markkinatuulella. Useat alkoivat kaivaa esiin lompakkoa ja olivat hämmästyneitä, kun ei maksanut mitään.


Markkinatunnelmaa lisäsi paikalla posetiivari Matti Pasanen, jonka soittama musiikki sopi päivään ja tapahtumaan kuin nakutettu. Antoipa Matti lastenkin pyörittää posetiivin kampea.


Asolan ja Rekolan VPK:t eli vapaapalokunnat tekivät yhteistyötä ja saivat aikaan upean näyttelyn paloautoista sekä digitaalisen alkusammutuspisteen, jossa myös pienet lapset pääsivät harjoittelemaan, miten sammuttimen kanssa toimitaan. Oli siellä toki aikuisiakin verestämässä taitojaan.


Rekolan koulun opettaja Markku oppilaineen piti linnunpönttöjen rakennuspistettä ja koko tapahtuman ajan kuului kolketta ja naputusta, kun pönttöjä sai ihan itse rakentaa. Oli niin paljon halukkaita, että Markku joutui kesken tapahtuman hakemaan koululta lisää materiaalia. Onneksi matka ei ollut pitkä.


Turvallisuussyistä sijoitimme kentän toiselle laidalle heittoa vaativat lajit. Lions ystävällisesti lainasi meille tapahtumaan kaksi suosittua Fortuna-peliä sekä, aikamoista tarkkuutta vaativan ketjunheittopelin. Hanna KOIPS:sta tarjoutui ystävällisesti valvomaan/ neuvomaan näillä pisteillä ja toki monella muullakin pisteellä.



Ehkä haastavin kaikista oli saappaanheitto, kun innostuneet saappaanheittäjät eivät aina malttaneet odottaa, että edelliset saappaat kerätään pois, ennen kuin jo heitetään seuraavaa. Kaikki kävi kuitenkin hyvin.


Keräsimme ihmisiltä mielipiteitä tapahtumasta ja mitä he toivoivat. Toivomus lentokoneesta, joka pudottaa karkkia, taitaa jäädä toteuttamatta.



Tapahtuman kävijämäärää en osaa arvioida, sillä Rekolan urheilupuisto on suunnattoman iso ja isompikin kävijämäärä sulautuu sinne. Ihmisiä myös kävi eri aikoina. Pahvimukeja meni kuitenkin liki 500 kappaletta.

Joka tapauksessa, päivä oli mitä mahtavin ja olen ylpeä, miten hienoa yhteistyötä me kaikki teimme. Siksi tämä päivä onnistuikin niin hyvin.

Olen oikeastaan yllättynyt, miten hyvin alueen eri toimijat pystyivät yhdessä rakentamaan tällaisen tapahtuman. Suosittelen lämpimästi eri omakotiyhdistyksiä olemaan yhteyksissä oman alueensa toimijoihin ja suunnittelemaan yhteisiä tapahtumia.


Nina Lampinen
Rekola-Asolan Omakotiyhdistys ry

www.rekola.fi


Palaa otsikoihin