Yhdistysten uutiset ja tapahtumat

31.3.2020 13.50

Omakotiyhdistyksen kauppa-apu tuo ostokset kuistille

Omakotitalkkari käy kaupassa nyt monessa yhdistyksessä. Turussa Nummenmäessä on polkaistu pystyyn vapaaehtoisten kauppa-apurinki, joka palvelee alueen kaikkia ikääntyneitä. Läheisessä Mynämäen kunnassa omakotitalkkari hoitaa jäsenten ja akuutissa tilanteessa muidenkin ostokset, ja myös Inkoossa omakotitalkkari toimii nyt jäsenten kauppa-apuna. Keminmaalla hankien keskellä ollaan puuhakkaita niin karanteenissa olevien talouksien siivousapuna kuin Lautiosaaren kylätalon lounaskuljetuksessakin.

Turussa Nummenmäen Pientalot ry:n toiminta-alue on laaja ja taloja isolla alueella. Siitä huolimatta yhdistys sai nopealla aikataululla polkaistua käyntiin laajan avustusringin. Jo reilu viikko sitten alueen ja myös naapuriomakotiyhdistyksen alueen kaikkiin postilaatikoihin jaettiin yhteensä 1 600 tiedotetta ikäihmisille suunnatusta uudesta kauppa-avusta. Turun Pahvivalmiste tarjoutui printtaamaan tiedotteet.

”Kullekin alueelle tehtiin omanlaisensa tiedote, jossa oli kahden vapaaehtoisen yhteystiedot. He saavat sitten karanteenilaisten kanssa sopia käytännön toteutuksesta”, yhdistyksen tiedottaja ja rahastonhoitaja Ulla Vahtera kertoo.

Palvelu on maksuton, kyse on vapaaehtoistoiminnasta. Tiedotteessa tarjottiin myös mahdollisuus tarjoutua auttajaksi, jos se on itselle mahdollista. Yhteensä vapaaehtoisia on nyt 18, ja myös reserviläisiä on, mikäli joku estyy. 

”Kauppa-apua tarjotaan kaikille alueen asukkaille, oli jäsen tai ei, ketään ei jätetä yksin”, Vahtera painottaa.

Lautiosaaren omakotiyhdistyksen Sirkka-Liisa Mällisen mielestä on hienoa, että yhdistykset ottavat rohkeasti toteutettavakseen uusia, parempaan asumiseen tähtääviä toimia kaikkina aikoina, ja saavat uusia sidosryhmiä seurakunnista, kunnista ja muista yhdistyksistä. Häntä itseään hämmästytti yhdistyksen jäsenten reaktio alunperin ilmaiseksi tarjottuun asiointiapuun. "Ei ilmaiseksi tarvitse, maksamme oikean hinnan, tämä on tukemme teille", olivat kommentit. 

"Kyllä elämä kantaa", hän muistuttaa kaikkia. 

Onko yhdistyksenne aloittanut uudenlaista toimintaa koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusolosuhteissa? Kerro meille, niin keräämme ideoita yhteen. Lähetä viestisi toimisto@omakotiliitto.fi

Kauppa-apu jättää ruoat yleensä oven taakse.





Teksti ja kuva: Viivi Handolin

Palaa otsikoihin