Yhdistysten uutiset ja tapahtumat

13.9.2022 8.27

Lounais-Espoon Omakotiyhdistys (LEOKY) 60 vuotta

Lounais-Espoon Omakotiyhdistys (LEOKY) juhli 60-vuotissynttäreitään 2. syyskuuta.
Samana päivänä 60 vuotta sitten 28 aktiivista omakotiasukasta Nöykkiöstä ja Hannuksesta kokoontui yhteen perustamaan yhdistystä. Rakentamiseen ja kaavoitukseen alkoi olla painetta ja tarvetta vaikuttaa Espoon kasvaessa nopeasti. Suunnitteilla olleen Länsiväylän moottoritien linjaus uhkasi monia taloja purkutuomiolla. Vaikuttamistyötä on riittänyt koko ajan sen jälkeenkin.



Risto Hangasjärvi oli 60 vuotta sitten mukana Lounais-Espoon omakotiyhdistyksen perustavassa kokouksessa.
Hän kertoi Leokyn ensimmäisistä vuosikymmenistä ja silloisista haasteista.



Juhlat alkoivat suotuisassa säässä, ja nostimme maljan 60 vuotiaalle omakotiyhdistykselle.


Synttäreillämme oli lähemmäs 50 osallistujaa, useimmat jo pitempään yhdistystoiminnassamme mukana olleita. Onnittelupuheissa ja tervehdyksissä korostettiin asukastoiminnan tärkeyttä jatkossakin, monien kriisien keskellä. Ari Nykvistille myönnettiin Omakotiliiton kultainen ansiomerkki, Antti Järviselle ja Jarmo Lehtelälle hopeinen. Raimo Kankaanpää sai Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin. Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander toi juhlaan tuoreet terveiset tapaamisesta ja videolähetyksestä valtiovarainministeri Annikka Saarikon kanssa. Sähkön hinta ja kiinteistöveron nostopaineet puhuttivat kovasti juhlaväkeä.

Kuvassa vasemmalta Risto Nevalainen, Antti Järvinen, Ari Nykvist, Jarmo Lehtelä ja Ari Rehnfors

Marju Silander toi valtiovarainministeri Annika Saarikon terveiset.

Saimme onnittelut ja tervehdykset niin Espoon Kaupungilta kuin Omakotiliitolta. Lisäksi tervehdykset toivat Espoon Kyläyhdistyksen liitto ja monet jäsenet.

Lämpimät onnittelut 60-vuotiaalle LEOKY:lle!


Palaa otsikoihin