Remontin tekijää etsiessä on kuin parisuhdemarkkinoilla

Sen Oikean remontti-ihmisen löytäminen voi aiheuttaa epätoivoa ja sydänsurua. Pakinoitsija Anni Veckin saunaosasto ehti odotella kuusi vuotta viimeistelyään, ennen kuin tekijä löytyi.

Ammattitaitoisen remonttihenkilön etsinnässä on jotain kiusallisen samaa kuin parisuhdemarkkinoilla pyörimisessä.

Alkuvuodesta päätin saattaa tietyt pitkään röntsöttäneet remonttikohteet talossamme päätökseen, suurimpana ja odotetuimpana kellarin saunaosasto.

Se oli jo sinänsä hyvällä mallilla, lauteetkin oli rakas isäukkoni rakennellut kunnes hänestä tuli vanha. Yhtäkkiä olikin hankala pidellä vasaraa nivelrikkoisissa käpälissä, mutta vielä hankalampaa myöntää sen olevan totta.

Olin aikani odotellut isää saapuvaksi, mutta kautta rantain ymmärsin, että vasaranpitelykilometrit olivat tulleet täyteen niiltä osin. Pahin kuviteltavissa oleva asia oli edessä: jonkun tuntemattoman pitäisi tulla viimeistelemään sauna ja kylpyhuone!

Koska työskentelen rautakaupassa, tapaan päivittäin esimerkiksi Kukkosen Kakkossaneerauksen ja Tmi Remontti-Koparaisen toimijoita, joten ei siis luulisi olevan pahakaan nakki löytää jotakuta tekijää. Siitä vaan, ensimmäisen kimppuun, ystävällinen ilme kasvoille ja kyselemään!

Vaan eipä ole niin yksinkertaista se!

Ensin on kartoitusvaihe: tuota en ainakaan kysy, se on tyly asioidessaan, tämä pääsee ehkä-kysymislistalle, näillä näkyy aina olevan kiire, tuo kohtelee kassaneitiä yliolkaisesti.

Kartoitusvaiheen jälkeen alkaa kosiskelu. ”Mites, olisitko kuinka kiireinen jos...” Keväällä pääsimme jo pitkälle erään henkilön kanssa. Hän kävi katsomassa kohteen (kohde kuulostaa kauhealta, onhan kyse omasta rakkaasta talon osasta, mutta näissä asioissa ei parane hempeillä, joten menköön, kohde se on) ja lupasi tulla apupoika-Anteron kanssa huhtikuussa.

Meni huhtikuu, toukokuukin hurahti puoleen väliin. Ei näkynyt, eikä myöskään kuulunut. Masensi, mutta päätin, että minähän en perään soittele!

Toukokuussa tapasin rautakaupan tiskillä Hänet Joka Lupasi Saapua. Saapumisen sijaan sain tukun selityksiä. Kylmetin sydäntäni asteen verran.

Kolhun jälkeen jouduin hetken parantelemaan haavojani. Kartoitusvaihe alkoi alusta jälleen. Epätoivo iski kuin Hiivakellarin tiskillä valomerkin aikaan: joku pitäisi nyt saada! Melkein jo epätoivoissani kyselin niitä, joita en kirkkaasti ajattelemisen hetkellä koskaan kysyisi, niitäkin korskeita nuuskahuulisia lippahattukundeja, jotka särkevät sydämen alta aikayksikön. Heitin jo lähes hyvästit itsekunnioitukselleni ja mietin että ehkä tuo Upeusremonttien tyly, firman pakettiautolla holtittomasti kaahaava eilen syntynyt ihmisenpoikanen voisi olla se, jonka arvioivalle katseelle altistan vanhan taloni pienen saunaosaston, jonka taloanikin vanhempi isäni on jo lähes laudekuntoon rakentanut.

Ei. Yritin pitää arvoistani kiinni. En päästä tänne ketä tahansa arvostelemaan isäni kätten jälkiä. En soita perään, vaikkei Saneeraaja-Santerin luvattua soittoa koskaan kuuluisi. Ei parane tyytyä keneen tahansa, oltiin sitten Hiivakellarissa taikka remonttimarkkinoilla.

Laitoin vielä kerran kaikki puhujanlahjani peliin, altistin sydämeni kertaalleen murskautumisvaaraan, ja se kannatti. Kysyin häneltä, joka on aina ollut tiskillä asioidessaan hiljainen, mutta mukava eikä tee numeroa itsestään, häneltä joka hymyilee ystävällisesti ja katsoo silmiin eikä säädä tarpeettomasti. Hän saapui sovittuna aikana, teki sovitut työt aikataulussa ja, mikä uskomattominta: välikahville tullessaan riisui kengät. Muutaman viikon päästä päästiin saunomaan omaan saunaan, kuuden vuoden odottelun jälkeen.

Urakan valmistuttua sovittiin, että hän tulee viimeistelemään pari muutakin nurkkaa myöhemmin.

Taisin löytää Sen Oikean Remonttihenkilön.

Palaa otsikoihin