Oletko naapurina moikkailija vai luimuilija?

Tuttavallisissa väleissä naapureilta uskaltautuu pyytämään lainaan milloin mitäkin. Pakinoitsijamme Anni Veck tunnustautuu naapurina Rupattelija-Railiksi, joka jää juttelemaan kaikkien kanssa. Mutta mitä apua häneltä kysytään?

Naapurina minä kuuluun reteisiin moikkailijoihin. Moikkailijanaapuri heilauttaa kättä kotikadulla auton tullessa vastaan, vaikkei välttämättä laisinkaan tunnista autoa tai sillä ajavaa henkilöä. Minusta tervehtiminen kuuluu kuvioihin.

Toinen ääripää on luimuilijat. Puolisoni on Luimu-Lasse. Hän saattaa kyllä pakotettuna vastata, jos joku minuntyyppiseni naapuri kysyy postilaatikolla jotain, mutta itsenäisesti ei aloiteta minkään valtakunnan tarinointia.

Koska olen retee moikkaaja ja Rupattelija-Raili, jään juttelemaan ihan kaikkien kanssa, jotka vaikuttavat siltä, että heillä on syke ja äänihuulet. Näin kerrottuna sellainen toiminta kuulostaa karmivalta ja turhan etelämaalaiselta Suomen olosuhteisiin, mutta niin sitä vaan toimii, jos on saanut karjalaiset juuret.

Rupattelija-Railina tunnen kaikki naapuruston henkilöt, ja naapureiksi kutsun kaikkia, jotka edes auton perusteella tunnen tai joiden tiedän asuvan jossain lähistöllä. Naapurikäsitykseni on siis laaja.

Niinpä voin sanoa, että työpaikallani läheisessä rautakaupassa käy paljon naapureitamme asiakkaina. Taannoin eräs naapuri kävi ostamassa hiekoitussepeliä, koska liukkaat kelit olivat nurkan takana. Naapurini tuumasi olevansa kerrankin ajoissa liikenteessä, koska yleensä aina liukkaus yllättää ja he joutuvat lakki kourassa anelemaan omilta lähinaapureiltaan sepeliä päästäkseen autolla pihaansa.

Kerroin, että minäkin joudun usein turvautumaan naapuriapuun, jos vaikkapa akuutti ompelutarvikkeen tarve iskee. Neula- ja lanka-asioissa käännyn aina Hämäläisten puoleen. Heiltä löytyy aivan varmasti myös leivinjauhe, desinfiointiaine ja lukematon kirja.

Jos taas yhtäkkiä tarvitsen uretaanimassaa tai mitä tahansa työvälinettä, soitan Muhkeapartaisen ovikelloa.

"Missäs asioissa sinun puoleesi käännytään?" kysyi Sepelinaapuri.

Kerrankin veti hiljaiseksi. Ei meillä ole mitään erityisosaamista, josta meidät tunnetaan! Ahdistikin hieman, ja mietin jo, pitäisikö profiloitua johonkin niin, että siitä sana kiirisi niin, että seuraavan kerran kun joku naapurimme olisi erityisosaamisen tarpeessa, voisin sitä tarjota. Lopulta välähti: voima-asiat! Minähän olen Euroopan kolmanneksi vahvin penkkipunnertaja! Sen oli taannoin muistanut myös lähinaapurimme, joka oli ostanut karmivan painavan pöydän, joka piti saada kannettua autosta talon sisälle. Soitto Voima-Annille vaan, niin kyllä hoituu!

Näissä tilanteissa minä loistan. Tämä on se, mistä minut tunnetaan kylillä!

Sepelinaapurini nyökkäili, tottahan se on.

"Ja on siinä sekin, että sinä olet tässä läheisessä rautakaupassa töissä. Sinun puoleesi käännytään, kun tarvitaan rautakauppa-asioita."

Kylläpä helpotti! Sen lisäksi että moikkailen ihmisiä, heiluttelen kättä reippaasti kohdatessa, jään jutustelemaan ja vaihdan mielelläni kuulumisia, puoleeni käännytään, kun tarvitaan voimaa tai mitä tahansa rautakaupassa myytävää tuotetta.

Löysin erityisosaamiseni: olen sosiaalinen Voima- ja rautanaapuri.

Palaa otsikoihin