Paremman asumisen puolesta

Meidän Hollola -asukastilaisuus oli monipuolinen kattaus asumisesta ja elämästä Hollolassa

26.3.2019 pidetty Meidän Hollola -asukastilaisuus tutustutti asumisen ja elämisen eri puoliin alkaen ympäristö- ja vesiasioista aina vieraslajeihin ja tonttikauppaan. Vähän yli 70 kävijää kehuivat palautteessaan juuri tilaisuuden antia ja ohjattua tutustumista.

Tietoa ja yhteistyötä

Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtajan avauksen jälkeen tilaisuudessa sai vapaasti tutustua eri pisteillä turvalliseen liikkumiseen ja joukkoliikenteeseen, liikunta- ja leikkipaikkoihin, luontoreitteihin, vesihuoltoon ja ympäristönsuojeluun, piharakennelmiin ja sähköisiin lupiin — sekä tietysti kaavoituksen että tonttikaupan ajankohtaisiin asioihin. Lahden Seudun Omakotiyhdistys esitteli muun muassa miten he toimivat omakotiasujan asialla. Pöydällä olivat myös asumisen sisäilma- ja energia-asiat, jäteneuvonta ja vakuutusasiat.

Hollolalaiset aktiivisia lähiympäristönsä asioista

Pisteillä kiinnostivat erityisesti luonto ja vieraslajit. Ympäristönsuojelun ja vesihuollon pisteellä oli vilkasta. Ympäristönsuojeluyksikkö iloitsee siitä, että hollolalaiset ovat aktiivisia omaa lähiympäristöään koskevissa asioissa. Luonnonsuojelu, haja-asutusalueen jätevesien käsittelyvaatimukset, maalämpökaivojen rakentaminen, roskien polttaminen ja Lahden seudun kierrätyspuisto -hanke puhuttivat kävijöitä. Tiet ja teiden kunto sekä kaavoituksen puolella tulevaisuuden kerros- ja rivitalot sekä senioriasuminen palveluineen kiinnostivat.

Meidan_Hollola_ilta