Paremman asumisen puolesta

Suomen Aurinkotekniikalta kävi 23.4. yhdistyksen kevätkokouksessa asiantuntija Paavo Uusitalo kertomassa aurinkopaneelien hyödyistä omakotitaloissa.

Tekemällä osan sähköstään itse, voi omakotiasuja säästää vuosittain merkittävän summan rahaa pienentyneinä sähkö- ja siirtolaskuina. Kotiin toimitetun sähkön kokonaishinta on noussut vuosi vuodelta. Samaan aikaan aurinkosähköjärjestelmien asennusmäärät ovat yli kaksinkertaistuneet vuosittain vuodesta 2014 alkaen ja aurinkopaneeleista on tulossa ihan tavallinen näky omakotitalojen ja talousrakennusten katoilla.

Kaikista tärkeintä on pyytää asiantuntija paikalle arvioimaan sopiva voimalakoko ja paneelien asennuspaikka. Asiantuntija pystyy sähkönkulutuksesta ja asennuspaikan olosuhteista laskemaan aurinkopaneeleilla saavutettavan parhaan hyödyn.

Aurinkopaneeleista ei ole hyötyä synkimpään aikaan marras-tammikuussa, mutta helmikuun puolivälistä eteenpäin saadaan jo ihan hyviä tuottoja. Kesällä, kun tuotto on parhaimmillaan, sähköä käytetään vähemmän. Tästä syystä Suomessa on tyypillisesti järkevintä tuottaa 15-30% vuotuisesta sähkönkulutuksestaan itse.

Parhaan taloudellisen hyödyn omakotiasuja saa aurinkopaneeleista, kun käyttää itse tuottamansa sähkön. Tällöin säästyy energian ja siirron hinta, sekä verot. Jos sähköä tuottaa enemmän, kuin pystyy sillä hetkellä käyttämää, myydään ylijäämä sähköyhtiölle energian markkinahinnalla. Asiantuntijan tehtävä on auttaa omakotiasujaa ohjaamaan sähkönkulustaan aurinkoisille tunneille. Tyypillistä on, että keskellä päivää, kun aurinko hyvin tuottaa, ollaan töissä, eikä kotona sähköä kuluttamassa. Tällöin kannattaa ohjata esimerkiksi lämminvesivaraaja tekemään lämmin käyttövesi parhaimpina ilmaisen sähkön tunteina. Myös lattialämmityksiä ja muita toimintoja pystytään ohjaamaan aurinkoiseen aikaan.

Aurinkotekniikalla asiantuntijan tekemä kartoitus- ja suunnittelukäynti on aika maksuton, eikä sido mihinkään.

Suomen Aurinkotekniikka Oy haluaa tukea omakotiliiton jäseniä aurinkopaneelien hankinnassa ja tarjoaa koko kesän 2019 ajan kaikille jäsenille 10 paneelin järjestelmän (2,75 kWp) katolle asennettuna hintaan 5000€ ja kaikkiin tätä isompiin järjestelmiin älykkään GEF-vision tuotannonseurantajärjestelmän maksutta kaupan päälle.

www.aurinkotekniikka.fi

GEF Aurinkovoimala - GEF Vision™ Video

Lisätietoja: Paavo Uusitalo 044 989 8634

paavo.uusitalo@aurinkotekniikka.fi