Tolkislandet valokuvissa
Vuodenajat vaihtelevat mutta Tolkislandet pysyy, joten voisiko tätä toteamusta käyttää lähtökohtana
kotialueemme valokuvaamiselle halki vuoden.
![Tolkkinen Tolkkinen](files/4309/925/Tolkkinen.jpg)
Koska itse liikun paljon ulkona, niin suhteellisen usein myös valokuvaan, usein läheistä merimaisemaa. Tässä aiheessa haluankin heittää haasteen kaikille asukasyhdistyksen jäsenille: jos ja kun teillä on esimerkiksi älypuhelin mukana liikkuessanne luonnon keskellä tai tähtitaivaan alla, niin silloin voisi olla valokuvan paikka.
Julkaistavaksi otoksia lyhyen kommentin kanssa voi sitten lähettää sähköpostilla jari.hemmila@viestintamanna.fi
Virkistys alue
Virkistysalueen rantalaiturin kunnostus on turvallisuuden takaamiseksi hoidettava viimeistään kevään 2019 aikana, ja tässä yhteydessä selvitetään kaupungin mahdollinen mukaantulo. Virkistysalueen siisteydestä huolehditaan koko alueen osalta, ja ranta-aluehan on tarkoitettu yhdistyksen jäsenten virkistyskäyttöön.
Puisto- ja metsäalueet
Puisto- ja metsäalueiden hoitoa jatketaan kaupungin kanssa yhteistyössä.
Talkoot
Keväällä ja syksyllä järjestetään tarpeen mukaan talkoot joissa siivotaan ja kunnostetaan yhteiset alueet.
Jaostojen toiminta
Yhdistyksellä on rantatupa- ja laiturijaosto jotka ovat erikoistuneet mainittujen alueiden toimintaan ja niiden kehittämiseen.
Rantatupa ja virkistysalue
Rantatupa on hallituksen kokoontumispaikka sekä jäsenistön virkistyspaikka. Rakennus vaatii kunnostusta, kuten esimerkiksi säännöllistä huoltomaalausta.
Laiturijaosto venepaikat