Omakotiyhdistyksen toteuttama liikenneprojekti
Omakotiyhdistyksen toteuttama liikenneprojekti Vapaalan liikenteen ongelmakohtien kartoittamiseksi , ongelmakohtien esittämiseksi Vantaan liikennesuunnittelulle ja ongelmakohtien korjaustarpeiden toteuttamiseen perustettiin marraskuussa 2023.
Perustimme työryhmän, johon Omakpotiyhdistyksen hallitus nimesi Johanna Levoniemen ja Salme Saloranta-Kurkelan. Hallituksen ulkopuolisina työryhmään osallistuivat Janna Huolman, Pekka Niinivaara ja Petteri Roponen.
Projektin alussa teimme Vapaalan Facebook-ryhmään kyselyn asukkaiden liikenteeseen liittyvistä havainnoista. Myös työryhmä teki omat havaintonsa. Saimme kiitettävän määrän erilaisia kommentteja kohtuullisen kattavasti kyläläisiltä. Tässä kohdassa esitetyt ongelmakohdat siirrettiin Vapaalan kartta-pohjaan ongelmaksi nimetylle alueelle.
Työryhmän esitys lähetettiin vantaan liikennesuunnittelun työryhmälle, jonka yhteyshenkilönä alun perin oli Liikennesuunnittelija Santtu Busshian. Työryhmän jäsenen esityksestä projektin käsittelyä siirrettiin . Yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen työryhmää aktivoitiin ja sovittiin, ettei työryhmällä ollut siinä vaiheessa enempää sanottavaa, projektin tuotos päätettiin lähettää Vantaan Liikennesuunnittelun kommentoitavaksi ja tarkastettavaksi sekä ehdotusten tekemiseen.
Vantaan Liikennesuunnittelija Teemu Vihervaaralta on tullut palaute 4.4.2024. Tämä palaute on liitetiedostona kaikille Vapalan alueella luettavaksi.
Voitte lähettää Vapaala Facebookin kommenttikenttään omia ajtuksianne. Tulen esittämään Omakotiyhdistyksen hallitukselle ehdotuksen, että pyydämme projektiryhmää tarkastelemaan palautetta ja tekemään jatkoehdotuksen ja korjausvaatimukset prosessin jatkamisesta.
Salme Saloranta-Kurkela
Vapaalan Liikenneprojektin jäsen
Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja
Vantaan vastaus_Vapaalan liikenneprojekti (pdf) (79.5 KB)