Unelmien talo rakentui pellon laitaan

Sitkeä Tanja Salo on rakennuttanut elämänsä aikana kaksi taloa yksin ja on esimerkki siitä, ettei unelmatalon rakennuttaminen ole mahdotonta kenellekään. Nyt hän elää toteutunutta unelmaansa pirkanmaalaisen pellon laidassa maaseudun rauhassa.

Päättyvän tien päässä on iso tontti ja vaalea talo. Se on vuosi sitten sisään muuttaneen Tanja Salon ja hänen kissojensa koti. Suurista etelään avautuvista ikkunoista tuleva kevätvalo on päihdyttävää, ja ikkunoista aukeava peltomaisema on kuin maisemataulu. Sitä taulua Tanja rakastaa. 

Uudessa talossa kaikki on juuri niin kuin Tanja halusi ja kuvitteli ryhtyessään toisen omakotitalon rakennuttamisurakkaansa pari vuotta sitten. Hän rakastaa taloa kiertävää valoa, joka oli tärkeä teema koko talon suunnittelussa. Hän rakastaa työhuoneen lasiovea, jonka ansiosta hän voi pitää kissojaan silmällä päivän mittaan, omaa pikkuvessaansa, josta hän haaveili pitkään, ja vaaleaa, huolella valikoimaansa sisustusta. Glittertapettia joka huoneessa, saunan seinille piirtyviä kauniita valokeiloja sekä työhuonetta. Se on olennainen osa arkea, sillä it-alalla työskentelevä Tanja tekee työnsä täysin etänä. 

Vain Omakotiliiton jäsenille

Omakotiliiton jäsenyys kannattaa, koska pienellä jäsenmaksulla varmistat, että saat ajankohtaista ja tärkeää tietoa asumisesta, neuvontaa ja rahanarvoisia etuja!

Omakotilehti on Omakotiliiton jäsenlehti, jonka jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa ja asiantuntijoiden artikkeleita monipuolisesti asumisen eri osa-alueilta.



Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.