Eduskunnan asumisverkosto kokoontui 18.6.2024.

Omakotiliitto tekee pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden puolesta edunvalvontaa esimerkiksi poliittisissa päätöksissä. Tänä syksynä ajankohtaisia ovat esimerkiksi energiakysymykset.

Ajankohtaista edunvalvonnassa:

  • Sähkönsiirron ja energian hinta
  • Kuntotarkastusten standardit
  • Asumiskustannukset
  • Kotitalousvähennys
  • Kiinteistövero

Yhteistyötä ympäristöministeriön kanssa

Ympäristöministeriö vastaa rakentamisen ja asumisen asioista, ja teemme monissa asioissa yhteistyötä. Olemme tiiviisti mukana rakentamislain asetusten seurantaryhmässä.

Seuraavaksi alkaa kaksivuotinen työryhmä EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin (EPBD) toimeenpanemiseksi. Uusi laki tulee voimaan kesällä 2026. Direktiivin myötä ilmastoja päästökysymykset näkyvät jatkossa vahvemmin myös asuinrakennuksissa.

Uusille ja olemassa oleville rakennuksille on tulossa erilaisia vaatimuksia. Olemme mukana työryhmässä vaikuttamassa, että pientaloasukkaille ei tule kohtuuttomia velvoitteita. Kotitaloudet tarvitsevat neuvontaa, jota Omakotiliittokin antaa jäsenilleen. Suomen ilmasto-olosuhteiden huomioimisen rinnalla on tärkeää luoda riittävät joustomahdollisuudet pientaloasukkaille.

Aloitamme mukana myös työryhmässä, joka laatii direktiivin velvoittaman perusparannussuunnitelman rakennuksille koko Suomen kattavasti.

Eduskunnan asumisverkosto

Omakotiliiton vetämä asumisasioiden verkosto otti kantaa kesäkuussa kiinteistöverouudistukseen. Asumiskustannusten nousu huolestuttaa myös kansanedustajia. Tästä uudistuksesta ei ole vielä tullut lisätietoja, mutta asumisverkosto päätti järjestää tilaisuuden, kun uudistus on julkistettu.

Syksyn istuntokauden aikana järjestämme myös asumisalan järjestöjen pop-up-tilaisuuden eduskunnassa. Verkoston tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta järjestöjen ja kansanedustajien kesken sekä tuoda esille asumisen ajankohtaisia asioita.


Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.