Keittiöremontti mittojen mukaan

Haaveissa uusi keittiö? Keittiön kaapistojen teettäminen puusepällä ei ole välttämättä juuri valmiskeittiöitä kalliimpaa. Vanhan talon keittiössä saatiin jokainen milli käyttöön ja tyyli kohdilleen.

Toiveena oli vanhan hirsitalon tyyliin sopiva keittiö. Valmismallistoista ei löytynyt oman maun mukaista ratkaisua, joten keittiö päätettiin teettää paikallisella puusepällä 1950-luvun keittiöiden inspiroimana, mutta modernein maustein. Samalla saatiin kaikki tila käyttöön, mikä pienessä talossa tulikin tarpeeseen.

Keittiö suunniteltiin vanhan keittiön hyväksi havaittujen toimintojen pohjalta. Sijoittelua rajoittivat ikkunat kahdella seinällä sekä talon alkuperäinen leivinuuni, joka vie huoneesta kokonaisen nurkan. Käytännöllisimmäksi keittiön paikaksi todettiin sama kuin vanhakin, jolloin vältyttiin myös vesi- ja ilmanvaihtoliitäntöjen siirtelyltä. Kaapistojen valmistaja piirsi lopulliset piirustukset talonväen itse tekemän alustavan suunnitelman pohjalta.

Vain Omakotiliiton jäsenille

Omakotiliiton jäsenyys kannattaa, koska pienellä jäsenmaksulla varmistat, että saat ajankohtaista ja tärkeää tietoa asumisesta, neuvontaa ja rahanarvoisia etuja!

Omakotilehti on Omakotiliiton jäsenlehti, jonka jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa ja asiantuntijoiden artikkeleita monipuolisesti asumisen eri osa-alueilta.



Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.