Omakotiliiton vertailussa käy ilmi, että sähkön siirtoyhtiöiden hinnoittelussa on lähes kymmenkertaisia eroja.

Siirron perusmaksu on edullisimmillaan 4,70 euroa ja kalleimmillaan 40,66 euroa kuukaudessa. Perusmaksua laski viime vuodesta vain kaksi yhtiötä. Kallein sähkönsiirron energiamaksu eli kilowattituntihinta, 6,75 senttiä, on Enontekiön Sähkö Oy:llä. Edullisin hinta 1,69 senttiä, löytyy Rovakairalta.

Omakotiliiton tuoreen selvityksen mukaan sähkön jakeluverkkoyhtiöstä lähes puolet eli 38 yhtiötä on nostanut yleissiirron hintaa viime vuodesta. Kaksi yhtiötä on laskenut ja 37 jakeluverkkoyhtiötä on pitänyt hinnan ennallaan viime vuoteen verrattuna.

Tilastossa seurataan yleissiirron perusmaksun, kilowattituntihinnan ja tehomaksun muutosta. Selvityksen on tehnyt Omakotiliitolle KTI Kiinteistötieto. Omakotiliitto on tehnyt pitkäjänteisesti edunvalvontaa sähkön siirtomaksujen kustannusten hillitsemiseksi.

Selvityksessä tutkittiin yleissiirron hintaa sulakekoolla 3*25. Sähkön siirtotuotteita ovat lisäksi aika/yösähkö ja kausisähkö. Myös sulakekoko voi vaikuttaa hintaan. Siirtotuotteen voi vaihtaa veloituksetta, ja jakeluverkkoyhtiöltä voi kysyä neuvoa tuotteen kannattavuuteen.

Kuluttajalle sähkön siirrosta muodostuvaan kokonaishintaan vaikuttavat eniten asumismuoto ja kulutustottumus. Nämä määrittelevät kotitalouskohtaisesti, kumpi muodostaa suuremman osan sähkölaskusta, siirron perusmaksu vai sähkön energiamaksu eli kilowattituntihinta.

Energiaviraston valvontamalli Omakotiliiton syynissä

Omakotiliiton huolena on ollut viime vuosina valvontamallin mahdollistamat ylimääräiset ja perusteettomat kustannukset kuluttajille. Sähkön jakeluverkkotoiminta on luonnollisen monopolin liiketoimintaa, jota Suomessa valvoo riippumattomana viranomaisena Energiavirasto. Suomessa on 77 jakeluverkkoyhtiötä.

Energiavirasto vahvisti vuoden 2023 lopussa uuden valvontamallin kaudelle 2024–2031. Energiavirasto tiedotti, että asiakkaiden näkökulmasta uusiin valvontamenetelmiin tehdyt muutokset tarkoittavat, että verkkoyhtiöt tekevät tarvittavat investoinnit entistä kustannusvastaavammin. Energiaviraston mukaan tämä johtaa siirtohintojen maltilliseen kehitykseen vaarantamatta kuitenkaan modernin yhteiskunnan edellyttämien toimitusvarmojen ja älykkäiden verkkojen kehittämistä.

Tulemme seuraamaan, miten uusi valvontamalli toteuttaa tavoitettaan eli sähkön siirtohintojen hillintää.

”Omakotiliitto on vaatinut useita vuosia kohtuullisempia sähkönsiirtomaksuja pientalo- ja vapaa-ajan asukkaille. Tämän vuoden alussa voimaan astunut valvontamalli on jatkoa jo aiemmin kuluttajan asemaa kohentaneille muutoksille, joita olemme saaneet aikaiseksi. Monopoliyhtiöiden tuoton takaava valvontamalli ei ole vieläkään oikeudenmukainen, joten jatkamme vaikuttamista siirtohintojen alentamiseksi. Samalla tulemme seuraamaan, miten uusi valvontamalli toteuttaa tavoitettaan eli sähkön siirtohintojen hillintää”, korostaa Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

Kalleimmat siirron perusmaksut
Järvi-Suomen Energia 40,66 €/kk
Kajave39,50 €/kk
Kuoreveden Sähkö Oy39,48 €/kk
Parikkalan Valo 36,00 €/kk
Okun Energia35,58 €/kk
PKS Sähkönsiirto35,14 €/kk
Savon Voima Verkko Oy34,92 €/kk
Edullisimmat siirron perusmaksut
Keravan Energia 4,70 €/kk
Tampereen Energia Sähköverkko4,77 €/kk
Haukipuhtaan Sähköosuuskunta4,81 €/kk
Vantaan Energia Sähköverkko 5,00 €/kk
Helen Sähköverkko 5,51 €/kk
Raahen Energia5,51 €/kk
Oulun Energia Sähköverkko5,68 €/kk

Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.