Keravalla tapahtuu tänä kesänä

Keravan Kivisilta

Keravan kaupunki on tehnyt pioneerityötä ja rakennuttanut omakotitaloja vuokrattavaksi. Keravalle rakentuu myös rakennusalan opiskelijoiden voimin uusi hirsitalo. Molempia pääsee katsomaan Kerava URF -tapahtumassa.

Kerava URF

Keravan Kivisillassa 26.7.–7.8.2024
www.urf.fi
FB: @URFKeravanKivisilta
Kerava URF

Kerava URF on uuden ajan rakentamisen festivaali, joka esittelee kestävää rakentamista, asumista ja elämäntapaa. Tapahtuma järjestetään vehreässä Keravan kartanon ympäristössä Kivisillan tapahtuma-alueella runsaan kilometrin päässä Keravan keskustasta. Ilmainen kaupunkifestivaali tarjoaa yhdistelmän asiaohjelmaa, talokohteita, taidetta, musiikkia ja lähiruokaa.

Omakotiliitto on mukana tapahtumassa näytteilleasettajana. Omakotiliiton Riidaton talokauppa -paneelikeskustelua pääsee URFissa kuuntelemaan 1.8.

Vuokralle omakotitaloon

Ensimmäistä kertaa 30 vuoteen Suomessa kaupunki on rakennuttanut omakotitaloja, joita voi vuokrata. Kerava haluaa olla edelläkävijä ja pitää lapsiperheet asukkaina.

Keravalle valmistui juuri 15 vuokraomakotitalon kortteli.

Voisi kuvitella, että että moni kunta tarjoaisi vuokrattavia omakotitaloja, onhan omakotitalo suomalaisten suosituin asumismuoto. Näin ei kuitenkaan ole. Keravan 15 vuokraomakotitalon kortteli onkin siis miltei pioneerityötä. Edellisen kerran Suomessa on rakennutettu omakotitaloja tiettävästi yli 30 vuotta sitten Torniossa.

”Kerrostaloihin tehdyistä pienistä asunnoista on ylitarjontaa, mutta perheille sopivia asuntoja ei ole tarpeeksi. Halusimme lähteä tekemään jotain erilaista ja olla edelläkävijöitä”, sanoo Nikkarinkruunun toimitusjohtaja Ilkka Lahdenperä. Nikkarinkruunu on Keravan kaupungin omistama vuokrataloyhtiö.

Projekti aloitettiin miltei viisi vuotta sitten. Talot oli kilpailutettava hankintalain mukaan. Hinnalle ja laadulle oli tarkat kriteerit, eikä ensimmäinen tarjouskierros koronapandemian aikaan tuottanut tulosta. Kun kriteerejä viilattiin ja rakennusalalle iski kriisi, uudella tarjouskierroksella kisassa oli mukana jo 10 talotoimittajaa. Näistä toimittajaksi valikoitui Kiiruna Talot.

”Näin monta taloa emme ole ennen toimittaneet kerralla”, kertoo Kiiruna Talojen myyntijohtaja Pentti Sutinen.

Talot tulivat isoina elementteinä rekkojen kyydissä Tornion-tehtaalta. Pystytys tontille oli nopeaa, ja etukäteen tehdyn kattorakenteen ansiosta talot saatiin nopeasti säältä suojaan. Taloissa on 88 neliötä.

”Pinta-alaltaan nämä eivät ole valtavia, mutta neliöt on käytetty hyvin”, kommentoi projektia vetänyt Timo Laitinen Talokeskuksesta.

Talot herättivät paljon kiinnostusta. Yli sadan hakijan joukosta arvottiin 15 onnekasta perhettä, jotka pääsivät muuttamaan sisään juuri kesän koittaessa.

”Tieto arpaonnen osumisesta kohdalle otettiin jopa liikuttuneena vastaan”, kertoo Nikkarikruunun palvelu- ja viestintäpäällikkö Anne Hakkarainen.

Jo infotilaisuudessa oli yhteisöllistä tunnelmaa, ja yhteishenki asukkaiden välille löytyi heti. Lapsillakaan ei tule pulaa kavereista, sillä kaikissa korttelin perheissä on lapsia, yhteensä liki 40. Taloihin kuuluu omat pienet pihat, ja lisäksi talojen keskellä on leikkialue.

Asukkaiksi toivottiin omatoimisia ihmisiä, jotka ovat valmiita pitämään huolta taloista. Vuokralaisten vastuulle kuuluvat talon huoltotyöt, kuten rännien puhdistukset ja nurmikon leikkuut. Yhteinen alue hoidetaan vuoroviikoin. Vuokranantaja vastaa korjaustöistä.

Saako tarina jatkoa Keravalla tai muissa kunnissa?

”Palaute on ollut jo nyt niin positiivista, että suosittelen tätä myös muualle. Ei ole poissuljettua, etteikö taloja voisi tulla lisää Keravallekin”, tuumaa Nikkarinkruunun Ilkka Lahdenperä.

Juuri valmistunutta vuokraomakotitaloa esittelivät Nikkarinkruunun Ilkka Lahdenperä, Talokeskuksen Timo Laitinen, Kiiruna Talojen Pentti Sutinen ja Nikkarinkruunun Anne Hakkarainen.

Mikä?

  • Keravalle Pohjois-Kytömaan kaupunginosaan valmistui 15 kaupungin rakennuttamaa omakotitaloa vuokralle.
  • Puurakenteiset talot toimitti Kiiruna Talot.
  • 88-neliöisissä taloissa on 3 makuuhuonetta, keittiö-olohuone, kylpyhuone, sauna, kodinhoitohuone, wc ja
    vaatehuone. Taloihin kuuluu terassi ja autokatos sähköauton latauspisteellä.
  • Tonttien koko on 330–440 m².
  • Vuokra on noin 1200 e/kk + vesi + sähkö. Talot lämpenevät vesi-ilmalämpöpumpuilla.
  • Yksi taloista on avoinna yleisölle Kerava URF -tapahtuman ajan.

Oppia talon rakentamisesta käytännössä

Keravalla opiskelijat pääsivät tositoimiin rakentamaan hirsitalon.

Wia Trogen tuli Keudan talotyömaalle työstämään sisäseiniä. Sisustusalan opettaja Mari Tullila ohjaa oppilaita.

Rakennusalan opiskelijat pääsivät rakentamaan oikean hirsitalon Keravalla. Talo rakentuu Kivisillan alueelle Keravan kartanon kupeeseen ja on yksi URF-tapahtuman kohteista. Hirsitalo on Keudan eli Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän hanke, varsin uniikki sellainen.

”Emme ole kovin paljon enää talotyömaita pyörittäneet”, kertoo Keudan rakennusalan opettaja Jouni Kyllinen. Kiinnostus lähti Keravan kaupungilta, joka tarjosi talolle tonttia.

”Hienoa, että olemme mukana”, Kyllinen jatkaa.

Talon toimittajaksi tuli julkisen kilpailutuksen kautta Honkarakenne. Yritys on toiminut rakennusvaiheessa Keudan yhteistyökumppanina.

”Harvassa koulussa erikoistutaan hirsitalojen rakentamiseen”, sanoo Honkarakenteen projektimyyntipäällikkö Markus Saarelainen.

Talossa on käytetty painumatonta lamellihirttä, joka on Honkarakenteen 2000-luvun alussa kehittämä tuote. Mökkimiljööstä tuttua perinteistä hirttä ei aikanaan juuri sallittu kaupunkirakentamisessa. Tuotekehitystä olivat kirittämässä ranskalaiset ja saksalaiset arkkitehdit, ja ensimmäinen painumattomalla hirrellä tehty Hongan rakennus nousi Saksaan vuonna 2003. Modernimpi hirsirakenne mahdollisti rakentamisen kaupunkiinkin, mistä lähti hirsitalojen suosion tasainen nousu.

Keudan ammattimies Kim Kanttinen (vas.), Honkarakenteen projektimyyntipäällikkö Markus Saarelainen ja Keudan rakennusalan opettaja Jouni Kyllinen ovat tyytyväisiä opiskelijoiden työhön. Tontin vieressä on Keravan kartano ja lammaslaidun.
Keudan opiskelijat Ruslan Nikolajev ja Sami Taipale paneloivat työmaalla vaatehuoneen kattoa. He ovat olleet mukana tekemässä
Keravalle rakentuvan talon hirsiseiniä, lattioita, väliseiniä ja kattoja.

”Joka neljäs viime vuonna myönnetyistä rakennusluvista tuli hirsitaloille. 10 vuotta sitten osuus oli noin 10 prosenttia”, Markus Saarelainen sanoo.

Harvinainen hanke on toiminut oppimisympäristönä monelle alalle, esimerkiksi maanrakennuksen, talotekniikan, sähköalan, pintakäsittelyn, viherrakentamisen, puuteollisuuden ja sisustusalan opiskelijoille. Rakennusprojekti käynnistyi viime vuoden kesäkuussa. Jo pystytysvaiheessa Honkarakenteen tekijöiden kanssa huhki kymmenkunta opiskelijaa. Sen jälkeen oppia ovat saaneet kymmenet opiskelijat, yhteensä noin 50–60. Osa käy hetken aikaa, osa tekee pidempiä pätkiä. Rakennuspuolen opiskelijat Ruslan Nikolajev ja Sami Taipale ovat jo konkareita työmaalla. Nikolajev on ollut hommissa viime kesästä asti, Taipale tuli mukaan joululoman jälkeen.

”Rakentaminen on koko maailmassa samanlaista, mutta Suomessa on omat juttunsa”, Virossa aiemmin rakennusalan töitä tehnyt Ruslan Nikolajev sanoo.

Sisustusartesaaniksi opiskeleva Eveliina Kallio on ollut mukana suunnittelemassa talon pintamateriaaleja. ”Jokainen väri tai laatta on meidän tiimin valitsema. Teemana on ollut kestävä kehitys, ja tuotteet on yritetty valita sen mukaan”, hän sanoo.

URF-tapahtumaan talo kalustetaan kuvitteellisten asukkaiden kodiksi. Festivaalin päätteeksi talo menee myyntiin.

Eveliina Kallio kertoo oppineensa työmaalla paljon monipuolisemmin kuin koulussa. Sisustusalan tutkintoon kuuluu satoja tunteja rakentamisen perustekniikoiden opiskelua. Hoitoalalla aiemmin työskennellyt Kallio harkitsee rakennusalasta esimerkiksi sivutyötä.

Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.