Omakotiliiton hallituksen puheenjohtaja Ari Rehnfors

Omakotiliitto selvittää vuosittain asumiskustannusten muutoksia. Tarkastelimme myös viiden viime vuoden kehitystä, mikä osoitti, että kunta- ja aluekohtaisesti päätettävät maksut ovat nousseet lähes 50 prosenttia. Tämä on monelle kotitaloudelle kovaa kyytiä, kirjoittaa Ari Rehnfors pääkirjoituksessaan.

Omakotiliitto selvittää vuosittain asumiskustannusten muutoksia. Tarkastelimme myös viiden viime vuoden kehitystä, mikä osoitti, että kunta- ja aluekohtaisesti päätettävät maksut ovat nousseet lähes 50 prosenttia. Tämä on monelle kotitaloudelle kovaa kyytiä, ja myös liiton kevätvaltuuston kokouksessa asiasta annettiin julkilausuma. Jatkoimme myös sähkön jakeluverkkomaksujen seurantaa nyt toista vuotta. Valitettavasti sielläkin nousua oli joka toisella yhtiöllä. Samalla voimme huomata, miten suuret erot esimerkiksi perusmaksuissa on.

Kevään aikana olemme jatkaneet sidosryhmätapaamisia. Muun muassa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen luona vierailimme keskustelemassa kuntien tulevasta roolista työllisyyspalveluiden hoitajana ensi vuoden alusta. Toimme esille omakotitalkkaritoiminnan merkityksen kotona asuville ikääntyneille ihmisille ja haasteet löytää työntekijöitä. Tässä on merkittävä vaikuttamisen paikka myös paikallisyhdistyksillä, ja kannustammekin keskusteluihin oman kunnan kanssa.

Tulevana kesänä olemme mukana uudenlaisissa asumisen tapahtumissa. Valkeakosken talonäyttely ja Keravan URF-tapahtuma tarjoavat tietoa uudenlaisista näkökulmista rakentamisen ajankohtaisista kuulumisista. Voit tutustua tässä lehdessä molempiin tapahtumiin. Tervetuloa tutustumaan ja käymään myös Omakotiliiton osastolla!

Viidessä vuodessa kunta- ja aluekohtaisesti päätettävät maksut ovat nousseet lähes 50 prosenttia.

Kesän alussa pidetään myös Euroopan parlamenttivaalit. Omakotiliitto järjesti Kevätmessuilla tuttuun tapaan vaalikeskustelun. Vaikka asuminen ei kuulu suoraan parlamentin toimivaltaan, moni direktiivi vaikuttaa meidän kaikkien asumiseen, kuten rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, joka tuli voimaan toukokuun lopussa. Ympäristöministeriö käynnistää välittömästi direktiivin toimeenpanon valmistelun, ja myös Omakotiliitto on kutsuttu mukaan valmisteluryhmään. Tärkein tavoitteemme on, että toimeenpano on kohtuullinen ja kannustava pientaloasukkaiden näkökulmasta. Tehtävää riittää, sillä huhtikuussa maan hallitus päätti, että fossiilisista polttoaineista luovutaan vuoteen 2030 mennessä. Öljylämmitteisten pientalojen osalta on siis löydettävä kestävät ratkaisut nopeasti.

Hyvää kesää toivottaen
Ari Rehnfors
liittohallituksen puheenjohtaja


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.