Lämpimästi pukeutuneet ja hymyilevät Kemiönsaaren omakotiyhdistyksen aktiivit seisovat laiturilla lumisella rannalla.
Vasemmalta hallituksen jäsen Birger Ekman, puheenjohtaja Peter Nabb, varapuheenjohtaja Niilo Lundell, vuokrausvastaava Pekka Laurén, sihteeri Ann Laurén ja oikealla hallituksen jäsen Karita Funck.

Kaksikielisessä Kemiönsaaren omakotiyhdistyksessä nautitaan yhdessäolosta. Saaristo-olosuhteet tuovat toimintaan omat reunaehtonsa.

Mereltä puhaltava tuuli saa karaistuneemmankin saaristolaisen hartiat kyyryyn, kun Kemiönsaaren omakotiyhdistyksen aktiivit kokoontuvat kuvattavaksi Saaristomeren rannalle Taalintehtaalla. Yhdistyksen hallituksen sihteeri Ann Laurén johdattelee muut kotitalonsa edustalle ”omalle kivelleen”.

”Tässä minulla on tapana istua ja ihailla merta”, Laurén kertoo.

Pakkasen paukkuessa lähes 20 asteessa ei rannalla tarkene kauaa istuskella.

”Eilen oli niin upea ilma! Olisimme saaneet hienoja kuvia”, Ann Laurén harmittelee.

Saaristossa eletään kuitenkin sään ja meren ehdoilla. Kemiönsaari on saaristokunta Varsinais-Suomessa. Moniin kuntaan kuuluviin saariin matkustetaan lautoilla ja yhteysaluksilla, ja matkat ovat pitkiä. Saaristo- olosuhteet vaikuttavat myös yhdistyksen toimintaan.

”Me jaoimme kerran esitteitämme Rosalassa. Otimme niitä mukaamme kuitenkin liian vähän, ja ne loppuivat kesken”, nauraa Ann Laurén.

Lisää esitteitä ei samana päivänä ehtinyt hakea, koska yhteysalus Rosalan saareen ei enää sinä päivänä kulkenut. Yhdistyksen talkkarin työkeikat saarille on myös suunniteltava tarkoin, eikä niitä ehdi päivässä montaa tehdä.

Saaristo-olosuhteet on otettava huomioon myös puutarhanhoidossa ja talojen kunnossapidossa. Maalit taloihin ja kasvit puutarhaan on valittava niin, että ne kestävät kovan auringonpaisteen, merituulen ja veden.

Hyötyjäkin on: ”Keräämme merilevää rannoilta kasvien ravinnoksi”, Ann Laurén kertoo.

Ongelmia saarella aiheuttavat peurat, jotka syövät kukat, viljelykset ja marjapensaat sekä kuljettavat mukanaan punkkeja.

Yhdistyksen toimintaa rytmittävät keväisin ja syksyisin pidettävät teemaillat. Asiantuntijoiden luennot puutarhanhoidosta, nuohouksesta ja muista ajankohtaisista teemoista ovat suosittuja. Vuoden kohokohtia yhdistyksessä ovat yhteiset juhlat ja matkat.

”Syysjuhliin kokoonnumme yleensä Kasnäsin Paviljonkiin. Siellä on aina elävää musiikkia ja tanssia. Ja todella hyvää ruokaa”, sanoo Ann Laurén.

Yhteen kokoonnutaan vuosittain myös perinteiselle koko perheen joulupäivälliselle Taalintehtaan Strandhotellissa.

”Paikalla oli noin 90 henkeä, kaikenikäisiä yhdistyksen jäseniä. Ravintola on yksi monista paikallisista yrityksistä, joiden kanssa teemme yhteistyötä ja jotka tarjoavat monipuolisia etuja jäsenillemme”, kertoo Ann Laurén.

Matkoja yhdistys järjestää vuosittain. Yhdessä on matkailtu ulkomaita myöten.

”Osa matkoistamme on tarkoitettu lapsiperheille. Olemme käyneet esimerkiksi Särkänniemessä ja Zoolandiassa”, kertoo Ann Laurén.

”Monilla ei täällä ole autoa. Meidän järjestämämme retket ovat heille tärkeitä. Bussit ovat aina olleet täynnä”, kertoo Birger Ekman.

Ruokakulttuurilla on iso rooli yhdistyksen matkoilla.

”Olemme vierailleet esimerkiksi Tartossa Hansamarkkinoilla ja Pärnun Grillifestivaaleilla. Tärkeintä kuitenkin on iloinen yhdessä olo”, Laurén kertoo.

Kemiönsaari on yksi Suomen mökkitiheimmistä kunnista. Jäseninä yhdistyksessä onkin paljon mökkiläisiä ja veneilijöitä.

”Vapaa-ajan asukkaille tärkeää on yhdistyksen tarjoamat edut, kertoo Peter Nabb.

Suurin osa yhdistyksen 700 jäsenestä on ruotsinkielisiä. Aktiiveilta taipuu sekä ruotsi että suomi, ja kaikki asiat tiedotetaan molemmilla kielillä.

”Osa jäsenistämme ei osaa ruotsia ollenkaan, osa taas ei suomea. Autamme kaikkia tarvittaessa”, Laurén kertoo.

Yhdistyksen jäsenmäärä on kolminkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Nuorempaa väkeä kaivattaisiin kuitenkin mukaan.

”Tulin itse mukaan toimintaan vuonna 2008 ja lupauduin silloin vuodeksi. Nyt on mennyt 15 vuotta, niin hyvin olen viihtynyt. Meillä on niin mukavaa yhdessä. Mutta mielelläni antaisin hallituspaikkani jo
nuoremmalle”, kertoo pitkään mukana ollut Karita Funck.

Händelsekalender våren 2024

11.4.2024 Vårmöte på Strandhotellet kl. 18:00
Stadgeenliga ärenden. Gästföreläsare denna gång är Oscar Lindblad, teknisk chef vid Kimitoöns kommun. Anmäl dej till Ann tel. 040 739 7883. Kaffe och smörgåstårta bjudes.

23.5.2024 Resa till Fiskars – Nordcenter Åminnefors – Billnäs
I Fiskars finns ca 20 butiker och verkstäder. I Åminnefors och Nordcenter blir det lunch. Följande är Billnäs med sina 300 prydnads körsbärsträd som borde stå i full blom. Anmälningar till Birgitta tel. 040 5776871. Pris 30 €/pers inkl. buss + buffé.

3.8.2024 Zoolandia
Barnens egen resa med familjen 😍. Start från Dalsbruk kl. 09:00, priset för resan blir förmånspriset 20 €/pers., inkl. buss och inträde, barn under 3 år gratis. Hoppas den resan passar för många barnfamiljer, om mor/far är förhindrade kan mor/farföräldrar komma med 😊👌. Buss dagsresor J/M Launokorpi.

Hoppas något passar just för dej, välkommen med!


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.