Jokaisen suomalaisen asumista säädellään myös Euroopan tasolla. Yli puolet EU:n kansalaisista asuu pientalossa, joten pientaloasioiden edunvalvonta on tärkeää.

Kesäkuussa pääset äänestämään edustajaasi Euroopan parlamenttiin. Uudet edustajat valitaan suorilla vaaleilla seuraavaksi viideksi vuodeksi. Tulevalle kaudelle valitaan jäsenmaista yhteensä 720 meppiä (nykyisin 704). Paikkamäärän lisäyksen vuoksi Suomi saa 15 paikkaa aiemman 14:n sijaan.

EU-politiikka vaikuttaa meidän kaikkein oikeuksiin ja velvollisuuksiin kolmella tavalla: kiinteistöömme, ympäristöömme ja meihin henkilöinä. Omakotiliiton EU-vaikuttamistyö keskittyy asumisen kysymyksiin. Omakotiliiton kolme päätavoitetta – kohtuulliset asumiskustannukset, pientaloasumisen edistäminen sekä kohtuullinen ja kannustava sääntely – koskettaa myös EU-päätöksentekoa.

Asumiseen kohdistuu Euroopan unionista tulevaa sääntelyä muun muassa seuraavissa aiheissa: rakentaminen, remontointi, aurinkopaneelit, energiamittarit, energiatodistus, tuoteturvallisuus ja kuluttajien oikeudet.

Asumiseen kohdistuu Euroopan unionista tulevaa sääntelyä muun muassa seuraavissa aiheissa: rakentaminen, remontointi, aurinkopaneelit, energiamittarit, energiatodistus, tuoteturvallisuus ja kuluttajien oikeudet.

Omakotiliitto on esimerkiksi vaikuttanut aktiivisesti EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin valmisteluun. EU:n ilmastotavoitteet ovat vielä direktiiviä kunnianhimoisempia, joten on tärkeää vaikuttaa myös seuraavalla kaudella, jottei EU-sääntelystä tule kohtuuttomia vaatimuksia pientaloasukkaille. Asia koskettaa monia, sillä EU:n kansalaisista 53 % (2021) asuu pientalossa. Myös asumiskustannusten nousu huolestuttaa kaikissa maissa. Esimerkiksi Suomessa kustannukset ovat EU:n keskitason yläpuolella.

Viemme pientalo- ja vapaa-ajanasukkaiden näkökulmaa EU-päätöksentekoon sekä suoraan europarlamentaarikoille että vaikuttamalla aktiivisena jäsenenä Euroopan kiinteistönomistajien liitossa UIPI:ssa (International Union of Property Owners). UIPI tekee päivittäistä vaikuttamistyötä Brysselissä. Liittoon kuuluu 31 organisaatiota 28:sta eri Euroopan maasta.

Yhdessä edustamme yli viittä miljoonaa kiinteistönomistajaa, jotka omistavat yhteensä 20–25 miljoonaa asuntoa. Omakotiliitto on tuonut vahvaa pientalonäkemystä UIPI:n vaikuttamistyöhön.

EU-päätöksentekoon liittyvät Omakotiliiton vaikuttamisteemat

  1. Oikeasuhtaista EU-sääntelyä asumisasioissa.
  2. Huolehditaan tarkoituksenmukaisesta sääntelystä, jossa jäsenmailla on riittävä kansallinen päätösvalta asumisasioissa.
  3. Huolehditaan, että EU:sta ei tule kohtuutonta sääntelyä pientaloasukkaiden asuinrakennuksille, vaan esimerkiksi remontit toteutetaan, kun ne ovat teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti kannattavia.
  4. Varmistetaan, että EU-rahoitusta on saatavilla myös pientalojen energiatehokkuus- tai lämmitysmuutosremontteihin.

Kevätmessuilla Omakotiliiton EU-vaalikeskustelu la 23.3. kello 14.30–15.30 Kevätlavalla. Mukana eri puolueiden edustajia kertomassa näkemyksiään EU:n pientaloasumiseen vaikuttavaan politiikkaan. Tilaisuus striimataan, joten sitä voi seurata myös verkossa.


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.