Kun talo jää talveksi tyhjilleen

Veikon talvet kuluvat Espanjassa, jolloin koti Suomessa on tyhjillään.

Joka syksy osa suomalaisista pakkaa kassit ja vaihtaa talven ajaksi osoitetta. Suuntana voi olla vaikkapa etelän lämpö tai Lapin talvi. Pyysimme kahta kokenutta muuttolintua kertomaan, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun koti jää useammaksi kuukaudeksi tyhjilleen.

Veikko on viettänyt vaimonsa kanssa Espanjan aurinkorannikolla viisi kuukautta vuodesta viimeiset kahdeksan vuotta. Pisimmillään talo on tyhjillään kolme kuukautta kerrallaan. Pitkä poissaolo jaetaan kahtia, sillä jouluna käväistään aina Suomessa kuukauden verran.

Jotta kaikki asiat kotona tulevat varmasti hoidetuksi ennen lähtöä, on Veikolla apuna Exceliin koottu lista, josta löytyvät kaikki ennen matkaa tehtävät asiat. Sen avulla matkaan voi lähteä rauhallisin mielin. 

Vain Omakotiliiton jäsenille

Omakotiliiton jäsenyys kannattaa, koska pienellä jäsenmaksulla varmistat, että saat ajankohtaista ja tärkeää tietoa asumisesta, neuvontaa ja rahanarvoisia etuja!

Omakotilehti on Omakotiliiton jäsenlehti, jonka jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa ja asiantuntijoiden artikkeleita monipuolisesti asumisen eri osa-alueilta.



Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.