Asumismenojen ennustettu kasvu vuodelle 2024

Asumismenojen kasvu laantuu tänä vuonna, selviää Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:lla teettämästä Asumismenot 2024 -selvityksestä. Korkojen ja sähkön hinnan lasku painavat kotitalouksien asumismenoja, mutta muut asumisen erät kallistuvat edelleen. Tontin kiinteistöveron alarajan nosto sekä vesi- ja jätehuollon kustannusten nousu kasvattavat asumisen menoja niin kerros- kuin omakotitaloissa. Taloyhtiöiden menoja kasvattaa myös kaukolämmön kustannusten nousu.

Omakotitaloasujilla asumismenot jopa laskevat viime vuoteen nähden, sillä korko- ja energiamenot ovat pienemmät. 12 kuukauden euribor, joka on asuntolainojen tyypillisin korko, on alkanut tarkistua alaspäin tämän vuoden kevään aikana. Se, missä vaiheessa kotitaloudet pääsevät hyötymään laskeneesta korosta, riippuu korontarkistuspäivästä.

Ei enää uusia veronkorotuksia

Korona- ja sotavuodet ovat tuoneet kotitalouksille kustannus- ja korkoiskun, jota vastaan omistus- ja vuokra-asukkaat ovat joutuneet kajoamaan puskureihinsa. ”Valtion budjettineuvotteluissa on huolehdittava siitä, ettei taloyhtiöiden ja asumisen herkkää talousnäkymää pilata enää uusilla veropäätöksillä rajun kiinteistöveron korotuksen ja arvonlisäveron noston jälkeen”, painottaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Nyt on hyvä aika rakentaa ja remontoida

Asumiskustannusten laantunut nousutahti on tervetullutta kotitalouksille, mutta samalla on muistettava viime vuosien kohonnut kustannuskehitys sekä se, että luvassa on jo uusia muutoksia.

Omakotiliitto neuvoo ja kannustaa oman talon säännölliseen ja suunnitelmalliseen huoltoon ja korjauksiin. Selvityksen mukaan eniten omakotitaloissa korjattiin ulkopintoja ja rakenteita sekä talotekniikkaa, jotka vaativat monesti tuhansien tai jopa kymmenientuhansien eurojen satsauksia.

”Kuitenkin päättäjät vaikuttavat toimillaan remontteja hidastavasti, kun esimerkiksi arvonlisävero nousee ja kotitalousvähennystä ollaan heikentämässä”, toteaa Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.

Silanderin mukaan nyt olisi erinomainen aika uuden omakotitalon rakentamiseen tai vanhan talon remontointiin, vaikkapa omakotitalon energiatehokkuuden parantamiseksi. Myös omakotitalojen remontteja koskeviin rahoituksen saatavuusongelmiin tulee löytää ratkaisut esimerkiksi takausjärjestelmillä.

Poliittisia päätöksiä asumismenoissa

Viime vuosina asumista on kuritettu monilla päätöksillä. Poliittisella päätöksellä ainoastaan varainsiirtoveroa laskettiin, muut toimet ovat heikentäneet kotitalouksien taloudellista tilannetta.

Toteutuneita päätöksiä ovat muun muassa asuntolainakorkojen verovähennysoikeuden poisto, maapohjan kiinteistöveroprosentin alarajan merkittävä korotus, varainsiirtoveron muutokset ja arvonlisäveron korotus.

Suunnitteilla on kotitalousvähennyksen heikentäminen ja kiinteistöverouudistus.


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin

Perhe heittelee frisbeetä omakotitalon pihalla koiransa kanssa.